Koneteknologia-alojen ammattilaiset juhlistivat DigiTally-hankkeen tuloksia hankkeen päätösseminaarissa Omnia Makerspacessa tiistaina 29.8.2023.
Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Omnia sekä koordinaattorina toiminut Metropolia esittelivät hankkeessa kehitettyjä matalan aloituskynnyksen koulutussisältöjä ja uudenlaisia hybridioppimisympäristöjä. Omnia Makerspace itsessään on yksi esimerkki näistä joustavista oppimisen tiloista.
DigiTally-hanke tavoitteli digitaalisten taitojen parantamista koneteknologian aloilla. Päätöstilaisuuden demopisteissä päästiin tutustumaan tarkemmin osaprojekteihin kuten ROS-kehitystyö (Aalto ja Helsingin yliopisto), 3D valmistusmenetelmien käyttö ja CAD (Omnia ja Metropolia). Toteutukset ja hankkeen vahva loppukiri tuotosten maaliin saattamiseksi saivatkin kiitosta mm. Blueforsin tuotantojohtaja Janne Niemiseltä, joka on toiminut hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajana.
Hankejulkaisu valmistuu lähiviikkoina. Sen artikkelit luotaavat laaja-alaisesti paitsi teknologiaa ja sen osaamisen kehittämistä, myös mm. työelämän tarpeita ja osaamisvaatimuksia. Julkaisu tulee ladattavaksi maksutta hankesivustolle digitally.fi
Teksti: Esko Lius
Kuvat: Esko Lius ja Siim Saar